Maalaismiljöössä

2 Comments
Prinsessa ja prinssi valtaistuimella



Kävimme syksyllä treffaamassa Kuralan Kylämäessä Nasun veljeä Kaapoa ja samalla hyvä ystäväni Annika tuli ikuistaman muutaman kuvan pennuista. Ja näin jälkikäteen kuvia katsoessa täytyy vain todeta, että joskus hyvät, mieleenpainuvat kuvat tulevat kuin itsestään. Tälläkään kertaa emme olleet suunnitelleet kuvia sen enempää; kunhan kuljimme pitkin maalaismiljöötä ja pidimme silmät auki kivojen, visuaalisten kohteiden löytämiseksi. Ja sehän kannattaa, koska joskus eteen sattuu todellisia aarteita - kuten ylläolevat penkit olivat. Ne sopivat mitä parhaiten pienen prinsessan ja prinssin kuvaamiselle ja ovat ihana väripilkku pentuajan kuva-albumissa!




Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa viikonalkua just sulle. ♥


Katso myös nämä!

2 kommenttia:

  1. Tuo kolmas kuva on todella ihana - tunnelma, rajaus ja sävyt ovat oikein onnistuneita. Tasapainoisena ja rauhallisena kokonaisuutena sopisi vaikka tauluksi seinälle. :) Yksi valokuvaamisen hienouksia on, kun saa kulkea maiseman keskellä ja katsella uteliaana mahdollisia kuvauspaikkoja, leikitellä ajatuksilla ja antaa mielikuvituksen kulkea omia polkujaan. Suloiset mäykkylapsoset sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas kuva on itseasiassa myös mun suurimpia lemppareita koskaan Nasusta, ja ihan täytyy myöntää, että olen teettänytkin kuvasta itselleni fyysisen version taulua varten. Vielä puuttuu kehykset, ja sopiva paikka seinältä mutta eiköhän sellainen rako löydy aikanaan! :)

      Poista

Jätä jälkeesi mietteesi tai tassunjälkesi! Kommentit julkaistaan hyväksynnän kautta, kiitos kommentistasi. :)